(14.3.2010)

Neo Arena - Näkökulmia digitaalisen median evoluutioon“Neo Arena - näkökulmia digitaalisen median evoluutioon, ISBN-13: 978-951-597-058-9” on Neo Arena -hankkeen viimeinen julkaisu. 120-sivuisesta kirjasta löytyy kymmenen tutkimusartikkelia, jotka peilaavat digitaalisen sisällöntuotannon ja -jakelun nykypäivää ja tulevaisuudenkuvia eri näkökulmista. Aihetta käsitellään mm. liiketoiminnan, teknologian ja käyttäjän kannalta.

Kirjan PDF-versio (koko n. 12.8MB) on ladattavissa tästä.

Neo Arena kiittää yhteistyökumppaneitaan! (18.12.2009)

Kolmen ja puolen vuoden iso urakka alkaa olla takana ja on aika miettiä, mitä kaikkea on saatu aikaan. Päällimmäisenä mielessä ovat tietenkin viimeisen parin vuoden aikana tehdyt pilotit, joihin osallistui kaikkiaan yli 30 media- ja it-alan yritystä. Hienoja pilotteja, hyviä tuloksia ja yritysten tukemista liiketoiminnan kehittämisessä.

Hankkeen näkökulmasta ylitimme tavoitteet reilusti, lisäksi yrityksiltä ja rahoittajilta saatu palaute toiminnastamme on ollut kannustavaa koko toiminnan ajan. Pohjana tuloksille on hankkeen alkuvaiheen monikanavaisuutta luotaavat tutkimukset, jossa loimme yhdessä kumppaneiden kanssa pohjaa kaupallisille kokeiluille. Toivon, että tästä kaikesta saatujen kokemusten pohjalta on hyvä jatkossakin harjoittaa menestyksekästä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa.

Rahoittajat, yhteistyökumppanit, sisällön ja teknologian tekijät: Suuri kiitos teille kaikille hyvistä tuloksista, tavoitteiden täyttymisestä, opettavista kokemuksista sekä positiivisesta ilmapiiristä.

Rauhallista joulua ja menestyksekästä vuotta 2010!
Kimmo Paajanen,
projektipäällikkö

Neo Arena -kirja julkaistaan tammikuussa (18.12.2009)

“Neo Arena - näkökulmia digitaalisen median evoluutioon” on Neo Arena -hankkeen viimeinen julkaisu. 120-sivuisesta kirjasta löytyy kymmenen tutkimusartikkelia, jotka peilaavat digitaalisen sisällöntuotannon ja -jakelun nykypäivää ja tulevaisuudenkuvia eri näkökulmista. Aihetta käsitellään mm. liiketoiminnan, teknologian ja käyttäjän kannalta.

Kirjat jaetaan yhteistyökumppaneille ensi vuoden puolella. Mikäli haluat tilata kirjan, ota yhteyttä projektipäällikkö Kimmo Paajaseen (kimmo.paajanen(a)neoarena.fi). Kirjasta julkaistaan myös .pdf-versio hankkeen nettisivuilla tammikuun 2010 aikana.

Uusia digimedian hankkeita (18.12.2009)

Vaikka Neo Arenan toimikausi päättyy, on päätoteuttaja Oulun seudun ammattikorkeakoulun Kulttuurialan yksikkö mukana osatoteuttajana uusissa ja jo käynnistyneissä kehityshankkeissa.

DiMeKe -hankkeessa tuetaan digimedia-alan yritysten tuotekehitystä ja annetaan valmennusta käsikirjoitukseen ja konseptisuunnitteluun. Hankkeessa tarjotaan sisällön monikanavajakeluun liittyviä koulutuksia, joissa Neo Arenassa saavutettua osaamista jalkautetaan yrityksiin ja muille kiinnostuneille. Koulutustyöpajoja järjestetään Oulussa, Tampereella ja osin Helsingissä. Lue lisää koulutuksista ja tutustu DiMeKeen http://www.dimeke.fi/.

Neloskierre on laaja ammattikorkeakoulujen yhteishanke, jossa Oulun osiossa on kyse PanOULU:un liittyvästä Living Lab -kokeilusta. Teknisenä osiona on multicast -verkon avaaminen ja verkon optimointi striimaukseen sopivaksi. Sisällölliseltä kannalta PanOULU:n käyttäjäyhteisö pääsee itse kehittämään ja tuottamaan sisältöä tai palveluja olemassa olevaan infraan. Neo Arenassa tehtiin jo pari vuotta sitten kokeiluja PanOULU -verkon käytöstä suorassa lähetyksessä. Neloskierre on tästä askel eteenpäin. Oamkin osalta lisätietoja antaa Tytti Tuppurainen (tytti.tuppurainen(a)oamk.fi)

Sosiaalisen median koulutusta suunnitteilla (9.12.2009)

Dimeke- ja ART360 -hankkeet järjestävät Oulun seudun luovien
alojen toimijoille suunnatun Sosiaalisen median hyödyntäminen
markkinoinnissa -koulutuksen ensi vuonna. Nyt hankkeet kartoittavat
mahdollisia osalllistujia ja työpajamuotoisen koulutuksen sisältöjä.
Kiinnostuneet voivat esittää toiveita koulutussisällön suhteen ja pysyä kuulolla ilmoittautumalla joko:

Leena Viitaselle (Dimeke-hanke) leena.viitanen(a)oulu.fi tai
Taija Leinoselle (ART360 -hanke) manageri.ots(a)gmail.com

Lisätietoa koulutuksesta tulee ensi vuoden puolella.

VoD kanava