Syksyn aikana käynnistyviä pilotteja (16.9.2009)

Sadonkorjuujuhlan tiimellyksessä saatiin myös jalalle Neo Arenan viimeisimmät pilottituotannot: Autot, Reaktio, Hitcaster ja StrongChannel.

Format-pilotteja toteutetaan vielä kaksi: Alpakka Media jatkaa monikanavaisen ohjelmatuotannon linjalla Autot -pilotillaan. Lapsille suunnatussa animaatiossa tutustutaan autojen työpäivään. Klaffi Tuotannot toteuttaa taikuri Joni Pakasen kanssa Reaktio -työnimellä kulkevan taika-aiheisen ohjelmaformaatin demon. Uusien Format-pilottien hakuaika päättyy syyskuun loppuun mennessä.

Oululainen Fitness Media ja kokkolalainen WebMediaMate toteuttavat syksyn aikana StrongChannel -nimisen internet-jakeluun tarkoitetun nettisivuston ja jakelujärjestelmän urheiluohjelmille, jotka eivät normaalisti pääse televisiolevitykseen. Konseptin avulla myös vähemmän tunnetut lajit saavat
julkisuutta ja sitä kautta uusia harrastajia sekä mahdollisesti sponsoreita
kasvavan kiinnostuksen myötä. Pilotissa toteutetaan myös yksi konkreettinen ohjelmatuotanto.

HitMedia Oy:n ja Radio Megan HitCaster -pilotissa jaellaan radio-ohjelmia ja paikallisten artistien musiikkisisältöjä sekä rakennetaan jakelijan käyttöön raportointijärjestelmä. Rarportointityökalun avulla sisällönjakelija saa tietoa sisältöjen suosituimmuudesta ja kuuntelijoiden tottumuksista. Työkalu toimii myös tekijänoikeuskorvausten tilitystietojen keruussa ja raportoinnissa.

Comments are closed.

« « edellinen
seuraava » »
VoD kanava