Hyvän pilottiaihion tunnusmerkkejä
- Pilotissa hyödynnetään monikanavajakelua sisällön levittämisessä
- Pilotin toiminta on luonteeltaan kaupallinen ja tähtää liiketoiminnan syntymiseen
- Pilotista on löydettävissä liiketoimintamalli, jonka tuotto ei perustu tukirahoitukseen
- Pilottiin osallistuu sekä sisällöntuotannon että teknologia-alan toimijoita, joilla on yhteinen intressi kaupallisen potentiaalin löytämiseksi
- Pilotin avulla testataan yhteisesti hyväksytyn liiketoimintakonseptin toimivuutta
- Pilotti ajoittuu vuosille 2008 - 2009, tuettu toiminta päättyy viimeistään 31.12.2009
- Vähintään puolella pilottiin osallistuvista yrityksistä on toimintaa hankkeen tukialueella (Pohjois-Suomen suuralue: Keski-Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa, Lappi)
- Pilottiin osallistuva yritys on valmis työpanoksen lisäksi rahoittamaan toteutusta myös rahallisesti
- Pilotissa noudatetaan Suomessa voimassaolevaa lainsäädäntöä tekijänoikeuskysymysten osalta
Tilaa rss-syöte