Neo Arena, Oulun seudun AMK:n hallinnoima laaja tutkimus- ja kehityshanke, aloitti kesällä 2006. Hankkeessa tutkittiin ja tehtiin toimenpiteitä edistämään monikanavajakeluun ja monikanavaiseen sisällöntuotantoon liittyvän liiketoiminnan kehittymistä Pohjois- Pohjanmaalla. Toimikautensa aikana Neo Arena rahoitti myös monikanavajakeluun liittyviä pilottihankkeita. Hanke päättyi joulukuussa 2009, mutta näiltä sivuilta löydät tietoa hankkeen tuloksista ja yhteistyökumppaneista.